|
|
Kymenläänin Pystykorvakerho ry:n viirin säännöt Kerhomme
viiri on yhdistyksemme arvokkain huomionosoitus sen saajalle. Näin ollen sen myöntämiselle
tulee olla aina erittäin hyvät perusteet. Kerhon
viirit on järjestysnumeroitu ja numerolaattaan kaiverretaan järjestysnumeron
lisäksi viirin saajan nimi. Kerhon
hallitus käsittelee saamansa esitykset viirin myöntämiseksi ja toimii
jokaisen viirin myöntämisestä päätöksen tekevänä toimikuntana. Kerhon
viirin myöntämiselle mahdollisia
perusteluja ovat mm.: -
50, 60, 70 tai 80
vuotta täyttävät kerhon jäsenet, jotka ovat toimineet kerhossa aktiivisesti
vähintään 10 vuoden ajan -
henkilöt, jotka ovat
toimineet kerhon järjestämisissä arvokisoissa ansioituneina toimihenkilöinä -
yhteisöt, jotka ovat
osallistuneet kerhon kanssa yhteistoimintaan omalla merkittävällä
panoksellaan, kuten esimerkiksi metsästysseurat - kerhon hallitukselle esitetyt ansioituneet henkilöt tai yhteisöt erikoissyistä henkilöt tai yhteisöt, jotka huomattavalla tavalla ovat tukeneet kerhon toimintaa
Päivitetty 11.06.2007 |