|
|
TAISTO COLLANUS 70 VUOTTA 7.3.2007 kerhomme hallituksen jäsen Taisto Collanus täytti 70 vuotta. Kymenläänin Pystykorvakerho muisti Taistoa merkkipäivänä mm. kerhon viirillä.
Teksti: Heidi Lahtinen Taisto
Collanus tuntee pystykorvat juurta jaksain Eipä tullut Usvan Ukon kummipojasta karhukoiramiestä, vaikka nuori
Taisto Collanus sai Veikko Mieloselta kummilahjaksi jo ykkösen haukkuneen
karjalankarhukoiran v.1956. Kun uukuniemeläiselle nuorelle miehelle tuli lähtö
armeijaan, oli tuo koira, Usvan Kiri, annettava pois. Koiramies Taistosta tuli
kuitenkin ja innokas sellainen tulikin. Tie
vei työn perässä Kouvolaan, rautateille, 50-luvun puolessa välissä - Kouvolassa miulta jäi sellainen Uukuniemeltä mukana tullut
piskikoira auton alle ja aloin kysellä uutta tilalle, muistelee Collanus. Kovana pystykorvamiehenä tunnettu Korpin Heimo puuttui asiaan
vakuuttaen, että puhdasrotuinen se on otettava, jääköön piskit
menneisyyteen. Nuori Taisto vastusti jyrkästi. - Sanoin, ettei mul tuu koskaan olemaan puhasrotuista pystykorvaa. Ei
ole koskaan niin paljoa ilmasta rahaa! Vaan kun junamies Otto Sahanen ei ollut ensimmäiseksi käsi ojossa rahaa pyytämässä vaan pyysi vain katsomaan erästä pentuetta, tuli Collanus varanneeksi pennun ennen kuin huomasikaan. Vekku (s.1963) oli siis Collanuksen ensimmäinen puhdasrotuinen
suomenpystykorva. Vekku oli koira, joka auttoi isäntää täyttämään
reppunsa sekä menestyi näyttelyissä ja kokeissakin niin, että saavutti
kaksoisvalion arvon. Astutuspentuna saadusta nartusta, Kiho Peppiinasta, tuli
muotovalio ja alku vahvalle narttulinjalle. Ensimmäiset Taisto ja Inkeri
Collanuksen kasvattamat Rajakan suomenpystykorvat syntyivät 1974. Raja-Karjalaan viittaavan kennelnimen suojissa ei suinkaan kasvatettu
pelkkiä suomenpystykorvia, vaan tiibetinspanieleja rinnan pikinokkien kanssa ja
vuodesta 1986 lähtien tiibetinmastiffejakin, jonka rodun ensimmäiset yksilöt
Collanus toi maahan vuonna 1984. Ansioista tiibetinmastiffien kasvattajana
Collanuksille on myönnetty Vuolasvirtapalkinto. Vekun koeura päättyi isännän suivaantumiseen, kun seitsemän peräkkäisen
VOI 1:kään jälkeen eivät portit Haukku-otteluun auenneet. Metsällä Vekku
pelasi vielä pitkään, muttei enää kilpaillut. Neljällä
koekäynnillä valioksi Vekun lisäksi Collanukselle on jäänyt erityisesti mieleen
Tella-niminen narttu, joka tuli perheeseen aikuisena ja "vihaisena".
Koskaan se ei osoittanut ihmisvihaisuutta uudessa kodissaan, mutta muita yllätyksiä
oli tuleva. Muuan palkintotuomari oli varoittanut koiraa ostattelevaa Collanusta,
että koiraa olisi pelaamattomana turha viedä metsään. Uukuniemellä metsästysmaillaan
uusi isäntä päätti koiraa kuitenkin kokeilla. Koira oli ollut kadoksissa jo
jonkin aikaa, kun Collanus huomasi mustan teeren lentävän lähelle puun
latvaan. Laukaus ja lintu putosi. Metsämies ihmetteli, missä koira oli –
lintuhan oli varmasti tullut sen ajamana. - Lopulta huomasin Tellan kuonon pistävän katajapuskasta: sehän oli
paukkuarka! Kun Collanus sitten ilmoitti Tellan kokeisiin, koirasta tuli käyttövalio
neljällä koekäynnillä! Vihaista
koiraa ei olekaan Muun muassa läänin eläinsuojeluvaltuutettuna vuosia toiminut Taisto
Collanus arvioi käsitelleensä yli 20 000 vierasta koiraa, eikä yhtään
vihaista ole tullut vastaan. Hän on sitä mieltä, ettei vihaisia koiria ole
olemassakaan, ellei oteta lukuun äärimmäisen harvinaisia luonnevikaisia yksilöitä. 1978-93 Collanus toimi erilaisissa SPJ:n järjestötehtävissä, kuten
jalostus- ja pentuneuvojana, sekä jalostusryhmän ja suomenpystykorvajaoston jäsenenä.
Hänen ansiostaan myös pystykorville saatiin alkuun karhukoirien mallin
mukainen pentuneuvonta. Lisäksi Collanus oli Kalevi Hirvosen johtaman ATK-ryhmän
jäsen sen perustamisesta lähtien. Ryhmä teki uraa uurtavaa työtä erilaisten
jalostustilastojen laatijana. Tuolloin syttynyt kipinä tilastointiin hehkuu yhä,
sillä jo vuosikymmenen ajan on pystykorvaveteraani tutkinut, täydentänyt ja
tallentanut suomenpystykorvien sukutietoja rodun ensirekisteröinneistä lähtien. Taisto Collanus on Kymenläänin Pystykorvakerhon perustajajäsen ja
kuuluu nykyisin kerhon hallitukseen. Kymenläänin Kennelpiirissä hän on
toiminut kennelneuvojana ja istuu nykyisin hallituksessa ja vetää piirin
pystykorvajaostoa. Ylituomari Collanus on ollut lähes 30 vuotta ja toimi LINT
piirikouluttajana toistakymmentä vuotta. Monista kunnianosoituksista eniten lämmittää
Suomen Kennelliiton kultainen ansiomerkki, jonka päivänsankari tulee saamaan
toukokuussa. Vastikään Talvipäivillä ojennettu SPJ:n numeroitu kultainen
ansiomerkki oli sekin suuri, mutta sitäkin miellyttävämpi yllätys. Punaisten
koiriensa saavutuksista Taisto Collanus nostaa merkittävimmäksi Rajakan Ringon
kansainvälisen muotovaliouden. Helmasynnikseen Collanus mainitsee haukkukokeiden järjestämisen. Uran
huipennus tulee olemaan vuoden 2008 Haukku-ottelu, joka järjestetään Kymessä.
Se tulee olemaan 30. SM-ottelu, johon Collanus ottaa osaa ja siihen on koeura
hyvä päättää. - Tehkööt toiset paremmaksi. Siinähän on hyvät mononjäljet!
Päivitetty 11.06.2007 |