Aloitussivulle   KYMENLÄÄNIN PYSTYKORVAKERHO RY

TUNNELMIA ETELÄNLOHKON VALINTAKOKEESTA 2007

Perjantai 5.10.
Lauantai 6.10.
Sunnuntai 7.10.

Perjantai-ilta 5.10.

Perjantai 22:42. Helsingin ja Uudenmaan miehet odottavat jo tulevan viikonlopun kisaa ja ...



... samaan aikaan koetoimikunnan henkilöstö viimeistelemässä kuumeisesti aamulla alkavaa koitosta.

Lauantai 6.10.

Lauantaiaamuna valkeni Valkealassa kokeen keskuspaikalla pienen tihkusateen siivittämänä.



Koeväki saapumassa koepaikalle ja kuuntelemassa ylituomarin puhuttelua.


Kokeen ylituomari Matti T. Tarkiainen pitämässä lauantaiaamun ylituomarin puhuttelua.

Maastoihin tutustuminen lauantai aamupäivällä ...





Sinivakotaivas ja kerhon viirin lauantaina puolenpäivän aikaan ...

 


Maastomestari tekemässä uutta maastosuunnitelmaa sunnuntaita varten ... ja samaan aikaan ylituomari ja palkintotuomarit tarkastelevat lauantain tapahtumia ...


Sunnuntain koetta varten ylituomari piti puhuttelunsa lauantai-iltana klo 17.30 ja samalla suoritettiin maastoarvonta.



Klo 18.00 paikalle ja jahti-illalliselle oli kutsuttu yhteistyökumppaneidemme edustajat, joille esiteltiin pystykorvien koetoimintaa ja katsottiin aiheeseen liittyvä videoesitys.



Jahti-illallista aloitettiin nauttia klo 19.30.

Sunnuntai 7.10.

Sunnuntaiaamu valkeni myös pienen tihkusateen siivittämänä, mutta kirkastui todella kauniiksi syyssääksi.

Lehdistö saapui paikalle sunnuntaiaamuna.
Helsingin Sanomien kuvaaja lähti Katajahaan Marin matkaan maastoon. Helsingin Sanomien toimittaja ja Valkealan Sanomien toimittajat saapuivat koepaikalle. Esittelyiden jälkeen maastokierros alkoi ...




Palkinnot odottavat noutajiaan ...


Tulosten julkistaminen alkaa jo jännittää koko koeväkeä, eritoten kärkipään koiranomistajia ...
kuka pääsee jatkoon ja Kankaanpäähän Haukku-otteluun 2007.


Ylituomari aloittaa tulosten julkistamisen ...

Haukku-otteluun matkaavien on helppo hymyillä ...


Tulokset on julkistettu ja palkinnot jaettu.
Oikealta alkaen kisan voittajan Vasurin Pikkukiepin omistaja Rauno Miettinen, kakkosen Titin omistaja Aimo Koivula,
kolmosen Sulunmäki Sohvin omistaja Tapio Arola sekä kokeen ylituomari Matti T. Tarkiainen. 

08.10.2007