Aloitussivulle   KYMENLÄÄNIN PYSTYKORVAKERHO RY

13.-14.1.2007 VALKEALAN KANSAINVÄLINEN LINNUNHAUKKUKOE

Ylituomarit:
Lauantaina Jarkko Hjerppe, Savitaipale
Sunnuntaina Petri Huuhko, Tuusula                 

Kokeen sihteeri ja vastaava koetoimitsija:
Taisto Collanus

Järjestäjä:
Kouvolan Erämiehet

Koepaikka:
Valkealan Hevosojalla sijaitseva Kouvolan Erämiesten metsästysmaja

 

Ohessa koeviikonlopun tunnelmia ...

PERJANTAI 12.1.

Osa kokeeseen osallistuvista koiranomistajista, palkintotuomareista ja muista kokeen toimihenkilöistä saapui koepaikalle jo perjantai-iltana. Ilta meni iltapalan, saunomisen ja seurustelun merkeissä. Hevosojan koehan on ollut historiansaatossa tietynlainen "Kymen koekauden päätös".


Collanuksen Taisto teki "toimistossaan" perjantai-iltana vielä viimeisiä virityksiä kokeen järjestelyjen suhteen - samalla muu koeväki seurusteli tuvan puolella ja osa oli testaamassa saunanlöylyjä.


"Pääkokki" Seppo Laine valmisteli jo perjantai-illan aikana lauantai-illan perinteistä jahti-illallista paistamalla metsoja ja teeriä.

 

LAUANTAI 13.1.

Lauantaiaamuna kokoontuminen koepaikalle oli sovittu kello seitsemäksi. Innokkaimmat saapuivat jo paikalle reilusti ennen puolta seitsemää, kun samalla jo koepaikalla yötä olleet alkoivat myös valmistautua aamupalaan.


Lauantaiaamun koeväkeä aamupalan tunnelmissa.


Lauantain ylituomari Jarkko Hjerppe aamupuurolla ennen aamun ylituomarin puhuttelua ja maastojen arvontaa.

 

Ylituomarin puhuttelun ja maastojen arvonnan jälkeen koeryhmät hajaantuivat omiin maastoihinsa ympäri Kaakkois-Suomen. Koirien irtilaskuajaksi ylituomari määräsi kello 9 - 10. Yöllä oli satanut paikoittain hieman lunta ja pakkasta oli kokeen aikana vain muutama aste.

 


Kaitjärven maastoon Luumäelle oli arvottu Linnustajan Ressi omistajanaan Sami Hägglund, palkintotuomarina Petri Huuhko ja oppaana Erkki Santapukki. Vasemmalla Erkki ja Sami kuulostelevat joko Ressi aloittaa taas haukun. Oikealla Sami kiikaroi 200 metrin päässä olevaa ukkometsoa, josta Ressi sai puustalöydön sekä yli 10 minuutin haukun.

 

Lauantain koepäivä alkoi ylituomarin mielestä vasta tositoimin puoli yhden maissa, kun ensimmäinen koeryhmä palasi majalle. Siitä alkoi palkintotuomareiden jatkuva virta ylituomarin toimistoon kertomaan päivän tapahtumista.  Emäntien tekemä lohikeitto maistui kaikille metsästä palaaville ryhmille ja sen jälkeen saunaan siistiytymään iltaa varten. 

Ylituomarin työ oli päätöksessään noin kello seitsemän illalla ja tulokset valmiina. Päivän tulokset olivat hyvin kaksijakoiset. Kärjen tulostaso oli korkealla. Päivän voittajaksi kohosi hienolla voittajaluokan ykkösellä ja 90 pisteellä hirvensalmelaisen Sami Hägglundin omistama Linnustajan Ressi, jolle ylituomari esitti CACITia. Toiseksi haukkui mikkeliläisen Jouko Ukkosen omistama Turkka 86 pisteellä ja kolmanneksi sijoittui 84 pisteellä Erkki Santapukin omistama Jahti-Impan Ailakki Luumäeltä. 


Lauantain palkintojenjakotilaisuudessa päivän voittajan Linnustajan Ressin omistaja Sami Hägglund, kokeen vastaava koetoimitsija Taisto Collanus ja päivän ylituomari Jarkko Hjerppe.

Lauantain palkintojenjaon jälkeen sunnuntain ylituomari Petri Huuhko piti lyhyen ylituomarin puhuttelun seuraavan päivän koetta varten ja sunnuntain maastojen arvonta suoritettiin samalla. Näin sunnuntain koeryhmät pääsivät keskenään sopimaan seuraavan aamun menonsa omiin maastoihinsa. 

Arvonnan jälkeen kaikki alkoivat odottaa perinteistä jahti-illallista, jonka pääkokkina emäntien ohella keittiössä hääräsi Seppo Laine. Sepon loihtima mahtava illallinen sisälsi tietenkin metsoa ja teertä lisukkeenaan suppilovahverokastiketta ja oli juhlapöytään eksynyt myös kalkkuna ja kokonainen siankinkku. 


Taisto Collanus ja Seppo Laine alustamassa jahti-illallista.

Jahti-illallisen jälkeen osa koeväestä poistui koepaikalta, mutta reilut viisitoista koiramiestä ja -naista vielä kohotti kennelhenkeä seurustelun merkeissä aina aamun pikkutunneille asti.

SUNNUNTAI 14.1.

Sunnuntaiaamun sää oli samankaltainen kuin lauantainakin eli vain muutama aste pakkasta ja hiukan lunta maassa. Aamiainen tarjoiltiin kahdeksalta ja useimmat koeryhmät olivat tehneet treffinsä koepaikalle. Pikku hiljaa aamiaisen jälkeen koeryhmät lähtivät omiin koemaastoihinsa. Koirien irtilaskuaika oli sama kuin lauantainakin eli yhdeksän ja kymmenen välissä.

Koeryhmiä metsästä odotellessaan ylituomari ja sihteeri ehtivät ensimmäisinä sunnuntaina testaamaan niin saunan löylyt kuin nakkikeiton maistuvuudenkin. Ensimmäinen koeryhmä saapui koepaikalle kello yhden jälkeen. Homma jatkui samaa rataa kuin lauantainakin. Koepaperit alkoivat olla valmiina kello kuuden jälkeen.

Sunnuntain tulokset kohosivat kärjen osalta vieläkin korkeammalle kuin lauantaina. Päivän voittajaksi haukkui järvenpääläisen Pekka Inkisen omistama Pystykujan Pihla erinomaisella 93 pisteen voittajaluokan ykköstuloksella. Lappeenrantalaisten Laura ja Tapio Arolan omistama Sulunmäki Sohvi haukkui itsensä toiseksi samalla tuloksella eli 93 pisteellä. Ylituomari esitti Pihlalle CACITia ja Sohville vara-CACITia. Ruotsinpyhtääläisen Raimo Bottaksen omistama Hupu haukkui päivän kolmanneksi 89 pisteellä ja voitti samalla Taisto Collanuksen lahjoittaman viikonlopun parhaan pyyhaukkujan pokaalin.

Päivän voittaja Pystykujan Pihla sai myös vuodeksi palkintokaappiinsa uuden kiertopalkinnon "Roopen pytyn", jonka sai haltuunsa viikonlopun parhaan tuloksen haukkunut koira. 

Kumpanakin koepäivänä viisi koiraa haukkui voittajaluokan ykköstuloksen.


Sunnuntain palkintojako on suoritettu. Päivän ykkösen Pystykujan Pihlan omistaja Pekka Inkinen (keskellä) "Roopen pytty" kädessään, päivän kolmosen Hupun omistaja Raimo Bottas (oikealla) parhaan pyyhaukkujan pokaali kädessään ja päivän ylituomari Petri Huuhko (vasemmalla).


Sunnuntain ykkönen ja koko viikonlopun parhaasta 
tuloksesta vastannut Pystykujan Pihla.

Lauantain 13.1.2007 tulokset
Sunnuntain 14.1.2007 tulokset

 

Päivitetty 11.06.2007