Viljo
”Ville” Periaho
Ne, jotka tuntevat Periahon Villen, niin
eivät ihan äkkiä uskoisi Villen olevan Hämeen maaperältä syntyisin. Ville
on syntynyt 1933 Kurussa ja viettänyt lapsuutensa siellä Tampereen
pohjoispuolella. Nimittäin Villestä löytyy enemmänkin karjalaista vilkkautta
kuin hämäläistä hitautta.
Maalaispoikana Ville aloitti metsästyksen jo hyvin nuorena miehenä ja samalla
tietenkin mukaan tulivat koirat. Koiraharrastus on ollut Villellä monipuolista
ja siitä todisteena häneltä löytyy palkintotuomarikortti linnunhaukku-,
hirvenhaukku-, ajokoira- ja beaglekokeisiin. Linnunhaukkukokeiden
palkintotuomarikurssin hän suoritti 1979. Vuosien mittaan linnunhaukkukokeissa
ollaan saatu nauraa monet makeat naurut Villen hauskuuttaessa omilla
lennokkailla jutuilla koeväkeä. Ville muistetaan aina kokeiden varsinaisena
ilopillerinä ja moni on harmitellut jälkeen päin sitä miksi Villeä ei
esitetty aikanaan ylituomarikurssille. Vuonna 1996 Ville valittiin Kymenläänin
Pystykorvakerhon vuoden tuomariksi. Villen suomenpystykorvista muistetaan kolme
Pikkeä ja Assi. Ensimmäinen Pikke oli käyttövalio, toinen Supinotkon Pikke
oli muotovalio sekä Supinotkon Assi oli muotovalio.
Työuransa Ville on tehnyt Suomen armeijassa. Ville aloitti ”sotilasuransa”
jo sota-aikana osallistumalla sotilaspoikatoimintaan. 1953 Ville kävi armeijan
ja RUK:n kurssin 124 Haminassa. Hän pääsi heti armeijan jälkeen kersantin
vakanssille ja siitä varsinainen sotilasura sai alkunsa. Armeijan palveluksessa
Villestä tuli valtakunnallinen ammunnankouluttaja ja A-valmentaja ja samalla hän
toimi myös teknisenä asiantuntijana pohjoismaisissa ammuntakilpailuissa.
Ammunta oli Villelle rakas harrastus ja samalla työ. Hän on sotilaskiväärin Pohjoismaiden mestari vuodelta 1965.
Villellä on myös useita Military Nordiska mitaleita sekä hän on osallistunut
myös MM-kisoihin. Eläkkeelle Ville jäi armeijan leivistä luutnanttina 1978.
Vuonna 1985 Ville jäi leskeksi ja asustaa nykyisin Ylämaan Väkevälässä
viettäen eläkepäiviään koiriensa kanssa. Ville on ollut myös mukana
yhteiskunnallisissa tehtävissä, kuten Ylämaan kunnanvaltuustossa yhden kauden
sitoutumattomana jäsenenä. Rajanpinnassa asumisen haittapuolista Ville joutui
kärsimään vuonna 2004, kun hän menetti beaglensä suden suuhun.
Toivotamme Villelle ja hänen koirilleen rauhallisia eläkepäiviä ja toivomme
näkevämme Villen vieläkin mukana koiraharrastuksessamme.

Periahon Villen mökin pihalla Ville itse (keskellä), Lotin Vesa
(vasemmalla) ja Arolan Tapio (oikealla).

Tässä osoitus Villen ammuntaharrastuksesta. Kuvassa vain
kultamitalit - muita mitaleita on jätesäkeittäin varastossa.
Teksti ja kuvat: Petri Huuhko
Päivitetty 17.06.2007