Aloitussivulle   KYMENLÄÄNIN PYSTYKORVAKERHO RY

Ylituomariston mietteitä ...

Ylituomari
Aarno Myllymäki, Valkeala

Ylituomarin kertomus lauantaina.
Ylituomarin kertomus sunnuntai.

Ylituomarin varamies
Seppo Peltonen, Uurainen

 



Seppo ja Aarno.

 

Haukku-ottelun 2009 ottelutoimikunnan puheenjohtaja Aulis Ahonen jututtamassa ylituomareita.

 

Lauantaina 1.11.2008 n. klo 12 herrat ylituomarit pohtivat seuraavaa:

Perjantai-illan ohjelma sujui hienosti ja koeväki vetäytyi omiin oloihinsa jo hyvissä ajoin. Koeryhmät olivat aamulla nopeasti kasassa ja lähtivät erittäin hyvissä ajoin kohti koemaastoja.

Lauantain sää oli hieman pettymys siihen nähden mitä perjantainen säätiedotus antoi odottaa. Hieman ennen puolta päivää satoi jopa hiukan rännän sekaisesti vettä. 

LAUANTAIN MAASTOKIERROS

Ylituomaristo kävi maastokierroksella ryhmän kanssa, johon kuuluivat heidän lisäkseen ottelutoimikunnan puheenjohtaja Taisto Collanus, maastomestari Jarkko Hjerppe, Pystykorva- ja Koiramme-lehden toimittaja Heidi Lahtinen, muonituspäällikkö Seppo Laine sekä varapuheenjohtaja/tiedotuspäällikkö Petri Huuhko. Alla kuvia maastokierrokselta.


Maastoryhmä saapunut kuuntelemaan  haukkuja Yölammen maastoon ...

Miehet ihmettelevät kun Heidi kirjoittaa kynä savuten juttua Pystykorva- ja Koiramme-lehtiin ...

 

Anttilan Erämiesten kota oli maastoryhmän taukopaikkana.

Siitä se lähtee ... Pystykorville! Kippis!

Muonituspäällikkö fileeraa graavisiikaa maastoryhmälle ja muutkin eväät näyttävän olevan ihan ok ...

Paluu toimistoon työn ääreen. 
"Se rinne oli näin jyrkkä, josta koira ..." selostaa Heikki Lapinoja tapahtumia ylituomarille.

YLITUOMARIN KERTOMUS LAUANTAISTA

Lauantai 1.11.2008  

Koe linnunhaukun mestaruuskoe, johon osallistui viime vuoden mestarin lisäksi kaksitoista karsintojen läpäisyttä koiraa, kolme jokaiselta lohkolta. 
Koepäivän sää yllätti epävakaisuudellaan, navakan tuulen ja heikon sateen muodossa. Koetulokset jäivät odotettua heikommiksi, hajujen levittyä
ja hävittyä tuulen mukana aiheuttaen jopa haukunjättöjä. Tuomarityöskentely erinomaista, maastot hyvin valittuja, järjestelyiltään vertaansa 
vailla ollut koepäivä.

 

 

Sunnuntaina 2.11.2008 n. klo 9 herrat ylituomarit pohtivat seuraavaa:

Päivän sää  näyttää olevan huomattavasti parempi kuin eilen. Joten odotamme parempaa tulostasoa ainakin sään puolesta kuin lauantaina. Aamu valkeni hieman sumuisena ja utuisena. Sään pitäisi vielä kirkastua päivän mittaan. 

Lähdetään tästä pikkuhiljaa ottelutoimikunnan puheenjohtajan ja maastomestarin kanssa maastokierrokselle Kauriosuon maastoon.

 

SUNNUNTAIN MAASTOKIERROS

Ylituomaristo kävi myös sunnuntaina maastokierroksella ryhmän kanssa, johon kuuluivat heidän lisäkseen ottelutoimikunnan puheenjohtaja Taisto Collanus, maastomestari Jarkko Hjerppe. Alla kuvia maastokierrokselta.

Ylituomareiden ollessa tulilla makkaraa paistamassa maastossa ollut koeryhmä tulikin juuri samaan paikkaan ...

Ylituomariryhmä tarjosi vieraille tietenkin kahvit, makkarat ja näkyy maastomestari tankkaavan myös koiranomistajaa ...

YLITUOMARIN KERTOMUS SUNNUNTAISTA

Sunnuntai 2.11.2008

Koe kuninkuushaukkujen toinen kilpailupäivä. Sää parani erittäin koiraystävälliseksi, pieni halla, tyyni ja sumuinen. Kokeen yleishenki 
heti aamulla maaston lähtiessä, ryhmillä ja majoitukseen jääneillä,  hyvän aamiaisen jälkeen erinomainen. Tulokset jäivät kaksijakoiseksi, 
huiput ja huono-onniset. Mielialat kokeista olivat kaikilla hyvät. Tuomarityöskentely kiitettävää, järjestelyt ensimmäisen päivän tapaan 
erinomaiset.

 

06.11.2008